AOn hallituksen kuulumiset

AOn hallitus on aloittanut syksyn kokoustyöskentelynsä. Kahdessa ensimmäisessä kokouksessa käsittelimme mm. seuraavia asioita:

Syksyllä järjestetään 31 AOn tukemaa jäsenyhdistysten jäseniltaa, joissa AOn edustajat ovat mukana kouluttamassa edunvalvonta-asioita ja verkostoitumassa jäsenten kanssa. Kevään 2027 jäseniltojen haku on alkanut, hakuaikaa on 1.12.2026 saakka.

TSAO ry järjestää 28.11.2026 Tampereella Lapland Hotels Areenassa ”Tammerkosken partaalla ja Näsinneulan nokassa – Turvallisesti Nääs!” -opintopäivän ja ”Eisevväliä – ei tehrä tästä ny numeroo – pileet!” -iltajuhlan.

AOn hallitus on valmistellut 29.11.2026 järjestettävän vuosikokouksen asiakirjoja ja suunnitellut kokouksen toimihenkilöitä. Vuosikokouskutsut jäsenyhdistyksille on lähetetty viikolla 39.

Syksyn ensimmäinen hallituksen kokous oli kaksipäiväinen. Kokouksen toisena päivänä suunnattiin katseet tulevan vuoden talousarvion valmisteluun mm. miettimällä toiminnan painopisteitä.

Hallituksen kokouksissa kuullaan aina tuoreet terveiset OAJ:n toimikunnista (Tulo- ja palkkapoliittinen, Koulutuspoliittinen sekä Järjestö- ja viestintätoimikunta).

Vastuuhenkilöt esittelevät hallitukselle toimikuntien ajankohtaiset asiat, jotka käsitellään yhdessä.

- Tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan ajankohtaisin asia on 11.9.2026 hyväksytty AMK-sopimus.

- Koulutuspoliittisessa toimikunnassa ajankohtaista on mm. eduskuntavaalitavoitteiden julkaisu Maailman opettajien päivänä 5.10.2026.

- Järjestö- ja viestintätoimikunta on paneutunut mm. jäsenpidon ja -hankinnan kehittämiseen. Jäseneksi liittymislomaketta uudistetaan. Olemassa olevia jäsenetuja ylläpidetään ja kehitetään uusia.

Seuraava
Seuraava

AOn JÄSENHANKINTAKAMPANJA 2026