Ammatillinen koulutus tarvitsee työrauhaa, ei jatkuvaa muutosta
Uutta osaAMISta – Jatkuvien muutosten haastama ammatillinen koulutus -tutkimus kuvaa ammatillisen koulutuksen arkea muutosten keskellä. Muutoskierre näkyy ammatillisessa koulutuksessa monin tavoin.
Tutkimuksen huolestuttavin havainto on opettajien työn kuormittavuuden lisääntymiseen. Peräti 84 prosenttia tutkimukseen vastanneista koki työn muuttuneen kuormittavammaksi kolmen vuoden aikana. Rahoituksen ja henkilöstön vähentymisen myötä hallinnollisia tehtäviä on siirtynyt opettajille ilman työajan lisäystä. Opettajia kuormittaa lisäksi työn muuttuminen pirstaleisemmaksi.
Opiskelijoiden tuen tarve ammatillisessa koulutuksessa on kasvanut. Opettajat kertoivat tutkimuksessa, että opiskelijoilla on enemmän tuen tarvetta kuin koskaan aikaisemmin, mutta käytettävissä olevat resurssit eivät ole kasvaneet samassa suhteessa.
Tutkimuksessa nousi esille myös vuosityöaika. Vuosityöajan perusajatus on hyvä: kaikki työ merkitään työaikasuunnitelmaan, jolloin työ tulee näkyväksi ja sitä on helpompi seurata ja rajata. Tutkimus nostaa kuitenkin esiin ongelmia. Vastaajista 44 % ilmoitti, ettei työaikasuunnitelmaa ollut laadittu yhteistyössä esihenkilön kanssa, ja kolmannes koki, ettei voinut vaikuttaa suunnitelmaansa. Noin puolella oli tehtäviä, joita ei ollut merkitty työaikasuunnitelmaan.
Sopimuksen perusajatus on, että kaikki työ tehdään työajalla. Miksi lähes puolet vastaajista kokee sopimuksen vastaisia asioita? Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että työaikasuunnittelun onnistumisessa esihenkilötyö on ratkaisevassa asemassa. Työ- ja virkaehtosopimuksissa velvoitetaan laatimaan työaikasuunnitelma yhteistyössä työntekijän kanssa, ja suunnitelmaa pitää tarkastella säännöllisesti. Kaikissa oppilaitoksissa esihenkilöllä ei ole aikaa aidolle kohtaamiselle ja työaikasuunnitelman ajantasaistamiselle.
Yhteenvetona tutkimuksesta totean, että nyt olisi tärkeää antaa ammatilliselle koulutukselle työrauha sopeutua muutoksiin ja ottaa haltuun jo aiemmin tehdyt muutokset. Opettajat ovat valmiita kehittämään työtään, mutta uudistusten keskellä kehittämiseen ei jää aikaa eikä voimavaroja. Haasteista huolimatta ammatillisessa koulutuksessa työskentelee edelleen erittäin sitoutunut, osaava ja työhönsä uskovien ihmisten joukko. Siitä kannattaa pitää huolta.
Sanna Kettunen
AOn hallituksen jäsen
Lisää keskustelua OAJ:n Saunassa ma 28.9.2026. Tilaa linkki Saunaan täältä: OAJ Sauna on virtuaalinen keskustelualusta
Lisää aiheesta: https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2026/uusi-tutkimus-ammatillisen-koulutuksen-henkiloston-kuormitus-on-lisaantynyt/
Tutkimus: Uutta osaAMISta - Jatkuvien muutosten haastama ammatillinen koulutus - eSignals julkaisut