Ammatillisen koulutuksen oltava laajasti erityissuojelussa

Suomen hallituksen kehysriihen päätökset herättävät syvää huolta ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta Suomessa. Korkeakouluihin kohdistuu yhteensä lähes 120 miljoonan euron leikkaukset. Siitä 65 miljoonaa osuu korkeakoulujen perusrahoitukseen ja lähes 53 miljoonaa euroa korkeakoulutuksen muuhun rahoitukseen. Hallitus päättää leikkausten jakautumisesta ensi kesänä. Korkeakoulusektorilla siis jännitetään sinne asti, kuinka paljon sakset osuvat yliopistoihin ja kuinka paljon ammattikorkeakouluihin.

Ammattikorkeakoulut ovat keskeisessä asemassa tarjotessaan käytännönläheistä ja työelämälähtöistä koulutusta, joka vastaa suoraan työmarkkinoiden tarpeisiin. Niille on annettu lisää tehtäviä ja kunnianhimoisempia tutkintotavoitteita. Samalla niiden rahoitus on vähentynyt yli 200 miljoonalla eurolla vuodesta 2011. Lisäleikkaukset entisten heikennysten päälle vaarantaisivat laadukkaan koulutuksen ja opiskelijoiden työllistymisen.

Nopeasti silmäiltynä näyttää siltä, että ammatillisen toisen asteen koulutus säästyi nyt leikkauksilta. Näin ei kuitenkaan ole. Kuntien valtionosuuksien 75 miljoonan euron leikkaukset ja yhteisöveron alennus heijastuvat lopulta ammatilliseenkin koulutukseen. Lisäksi hallitus on laatinut pikavauhtia asetusmuutoksen, jota kautta myös ammatillisen toisen asteen koulutuksen rahoituksesta leikataan. Uuden asetuksen mukaan koulutuksen järjestäjälle maksetaan korvaukset vuodessa vain 11 kuukaudelta entisen 12 kuukauden sijasta.

Hallituksen koulutusleikkaukset näyttävät vielä vakavammilta, kun niitä peilaa samaan aikaan päätettyihin veronkevennyksiin. Nyt tarvittaisiin veropohjan heikennyksen sijasta panostusta osaamiseen, jotta Suomen talous saadaan nousuun. Ammatillisen koulutuksen kaikkien asteiden on oltava nyt erityissuojelussa.

Tuija Mäntsälä

Puheenjohtaja

AO ry

***

Etusivun uutiskuva © Katja Säilä, valtioneuvoston kanslia. Kuvassa Sari Essayah, Riikka Purra, Petteri Orpo, Anders Adlercreutz.

Edellinen
Edellinen

Piilossa tehtyä työtä

Seuraava
Seuraava

Työhyvinvointia laivaseminaarista