Virheistä ei ole opittu
Ammatillisen koulutuksen resurssit ja tilanne ovat saaneet paljon huomiota mediassa viime päivinä. Ja syystäkin. Vihdoin näyttää siltä, että yhteiskunta on havahtunut siihen tosiasiaan, että koulutuksesta leikkaamalla ei saada mitään hyvää aikaan.
“Opettajat yrittävät parhaansa mitättömillä resursseilla.”
Keskustelun herättäjänä toimi tutkija Penni Pietilä, joka vietti väitöskirjaansa varten satoja tunteja ammattikoulun äidinkielen tunneilla. Hän osoitti myötätuntoa opettajille, jotka yrittävät parhaansa mitättömillä resursseilla.
Pietilän mukaan jäljet johtaja ammatillisen koulutuksen reformiin, jonka Juha Sipilän hallitus toteutti vuonna 2018. Reformissa tutkinnot muuttuivat osaamisperusteisiksi. Jos opiskelija pystyy näyttämään osaamisensa, hänen ei tarvinnut suorittaa kyseisiä tutkinnon osia. Myös opintojen aloittaminen kesken lukukauden mahdollistettiin. Uudistuksessa oppilaitoksille annettiin vapaus päättää, kuinka paljon se tarjoaa yhteisiä tutkinnon osia eli YTO-tunteja, esimerkiksi äidinkieltä ja matematiikkaa. Siksi yleissivistävien aineiden opetuksen määrä vaihtelee nykyään paljon eri oppilaitosten välillä. Pietilä havaitsi, että uudistuksen myötä opetus oli muuttunut sirpaleiseksi ja typistetyksi.
“Ja voisi reformistakin vähän peruuttaa.”
Reformi on hyvä esimerkki talous etunenässä tehdystä päätöksestä, jonka seurauksia ei ole loppuun asti mietitty. Näyttää siltä, että nykyinen hallitus ei ole ottanut virheistä opiksi, vaan jatkaa samalla tiellä kurittaessaan ammatillista koulutusta. Hallitus leikkasi viime vuonna ammatillisen koulutuksen rahoitusta 120 miljoonaa euroa. Tämän kevään kehysriihessä ammatillisen koulutuksen tilanne kiristyi entisestään, kun korkeakoulujen leikkauksista kohdistuu lähes 17 miljoonaa euroa ammattikorkeakouluihin. Lisäksi on poistettu aikuiskoulutustuki ja tehty myös muita merkittäviä koulutusleikkauksia.
Hallituksen sakset suihkivat siitäkin huolimatta, että lukuisat asiantuntijat varoittavat leikkaamisen lyhytnäköisyydestä. Myös AO on muistuttanut, että yksikään valtio ei ole ikinä parantanut kilpailukykyään ja osaamista koulutusleikkauksilla! Vastuunsa tunteva hallitus peruu koulutukseen kohdistuvat leikkaukset pikavauhtia. Ja voisi reformistakin vähän peruuttaa. Sitä odotellessa.
AOn puheenjohtaja Tuija Mäntsälä
o