Ruuhkaa ja ryysistä
Aika ajoin saamme palautetta siitä, että jotkut järjestämämme koulutukset ja muut tapahtumat menevät harmittavasti päällekkäin muiden OAJ:ssa järjestettävien tapahtumien kanssa. Edunvalvonnan kokousrintamalla on usein ruuhkaa ja ryysistä. Monet toimijat yrittävät sovittaa kalentereihinsa kokousaikoja – koulutuksia, neuvotteluita, kokouksia, työryhmiä. Aikataulut täyttyvät ja välillä palapeliä on vaikea koota. Pelkästään AO järjestää vuodessa eri tasoilla yhteensä toista sataa kokousta, koulutusta ja tapahtumaa, joihin osallistuu yhteensä muutama tuhat ihmistä.
Edunvalvonnassa on monia tasoja: toimikuntia, työryhmiä, hallituksia, luottamusedustajia, työsuojeluvaltuutettuja, eri yhdistysten toimijoita. Joskus samat henkilöt kokoustavat eri kokoonpanoissa, mikä lisää päällekkäisyyttä ja haasteita aikataulujen yhteensovittamisessa. Lisäksi mahdollisilla kouluttajilla ja muilla osallistujilla on omat aikataulunsa.
Huolellinen suunnittelukaan ei aina auta. Tapahtumien päällekkäisyyksiltä ei yksinkertaisesti voida välttyä. Meidän jokaisen pitää aina välillä miettiä, mihin kokoukseen osallistumme. Minkä koemme sillä hetkellä tärkeimmäksi. Tärkeintä on säilyttää yhteistyön ilo – työskentelemmehän kuitenkin yhdessä tärkeiden asioiden äärellä.
AOn hallituksen jäsen Heidi Kinnari